Kesäkuun alussa muutettiin torpparinmäestä arabianrantaan. Muuton alta Mosse ja Ruuti pääsi mummolaan hoitoon. Mosse palautui heti kun laatikot oli saatu sisälle, mutta mummo ihastui Ruutiin sen verran, että se on ollut siellä lainassa jo kolme viikkoa... Se on niin rauhallinen, kiltti, tottelevainen, viisas ja arvokas ja mitähän vielä :D Kuulemma mummon naapuritkin ovat kehuneet minun pientä häsääjää, joten pakko kai se on uskoa, että siitä on tullut aikuinen. Kohtapian se on kyllä pakko jo hakea kotiin sieltä, ikävä tulee!
 |
| Ruuti näyttääkin jo ihan aikuiselta, varsinkin kun vertaa Lottaan (joka ei muuten oikeasti ole noin paljoa isompi) |
Etukäteen vähän hirvitti, mitä kerrostaloasumisesta tulee, kun kakaroilla on ihan mukavasti pinttynyt se rivaripihasta kaikelle ohikulkevalle huutaminen, mutta täälläpä ne ei jaksa. Lotan ja Mossen lempipaikka on parveke, jonka lasikaiteen läpi voi kyylätä elämää alhaalla - siis kyylätä, ei haukkua. Postiluukkua ja ovikelloa ne osaa haukkua, mutta ei paha. Sitäpaitsi Mosse haukkuu enemmän kuin Lotta ;)
Lenkkeily oli aluksi aika tuskaa, kun koirien piti tottua remmilenkkeihin aiemman juostaan-päättömänä-irti-suoraan-portista-ulkoilun jälkeen. Mulla paloi siinä hermot, kun Lotan piti kiskoa hulluna kaikkien etummaiseksi ja sitten vielä haukkua jokaiselle vastaantulevalle koiralle, joita on täällä n. miljoona. Viimenen niitti oli se, kun Lotta ja Mosse yhdessä kaatoivat mut maahan kun ohitettiin kahta malikkaa. Siitä lähtien oon ulkoiluttanu Lotan yksin ja herran jestas että osaa olla eri koira. Se ei koskaan yksin ollessa vedä yhtään, kulkee ihan älyttömän nätisti sivulla ja ottaa kontaktia. Vaikeimmat ohitukset mennään imuttamalla ja helpommat nakkipalkalla hiljaa olemisesta, eikä muuten räkytä enää. Seuraava askel on sitten Ruutin kanssa ulkoilu, koko lössiä en ihan hetkessä lähe lenkittämään.
Myös irtioloa ollaan päästy harjoittelemaan kahdestaan. Aikaisemminhan Lotta on ollut irti oikeastaan vaan Ruutin tai useamman koiran kanssa, jolloin se ainoa vaihde on rallittaminen. Yksin se pysyy irti ollessa muutaman metrin säteellä ja tulee kutsuttaessa vierelle. Kyllä me tästä vielä noustaan!
Oonpa mä päässyt Lotan kanssa alottamaan ihan jonkunlaisen treenaamisenkin. Ensinnäkin se on päässyt tuohon takapihan mereen uimaan ja se alkaa jo sujua vähän paremmin, vaikka on se edelleen aika pystyasennossa. Rannalta ollaan sitten päästy tekemään vesinoutoja. Nomeilla olisi nyt kesällä tarkoitus enemmänkin, ollaan saatu treeniseuraa puolta vuotta vanhemmasta kultsunartusta, joka myös tähtää taippareihin. Eilen oltiin yhdessä treenaamassa ihan perusjuttuja eli ottamista, kantamista, antamista ja lopulta helpohkoja markkeerauksia, treeniriistana oli varis. Lotan ongelmana on ollut se, että ulkona on niin paljon häiriöitä (siis esim. se mustikanvarpu siinä puun juurella) että se ei oo ulkona palauttanut mulle mitään. Kyllä se nytkin meinasi haahuilla, mutta saatiin muutama ihan loistava markkeeraus käteen palautuksineen ja olin tietysti vähän iloinen.
 |
| Lotan tyylinäyte toukokuulta. Ei se ihan näin säälittävä aina oo... |
Itse oon nyt kesäkuun ollut eläinlääkäriasemalla topissa. Heinäkuussa käyn jossain vaiheessa kääntymässä Kannuksessa, sitten on GR:n leiri ja jossain vaiheessa lähden kiertelemään Norjaa, Ruotsia ja Tanskaa, ilman koiria tosin. Siinä vaiheessa varmaan loppuukin jo kesäloma ja alkaa viimeinen vuosi Kannuksessa, oho.
(Molemmat kuvat Merin ottamia)
