"Mut hei, eihän joka päivä voi mennä putkeen. Eihän?"

No ei voi.
Alkuviikosta juttelin Ruutin lissäntyneestä pissailusta viisaampien ihmisten kanssa. Päädyttiin siihen, että suljetaan ensin tulehdus pois ja mietitään sitten, miten mahdollista "päänsisäistä vikaa" lähdettäisiin korjaamaan - vaan eipä päästy niin pitkälle.
Aloin heti tiistaina keräämään Ruutin pissoja purkkiin ja ottamaan niistä arvoja ylös multistix-näytetikkujen avulla. Torstai-aamuun mennessä olin kerennyt ottamaan näytteen viisi kertaa, ja tikut olivat löytäneet mm. leukosyyttejä, proteiinia, bilirubiinia sekä pH- ja ominaispainoarvojen ihmeellistä heittelyä. Tänään meillä oli sitten sattumalta koko koulun koirien kennelyskärokotuspäivä, joten sain esiteltyä mittaustulokset eläinlääkärille, joka määräsikin sitten antibioottikuurin. Ruutillahan oli ab-kuuri jo alkukeväästä samaan vaivaan, muistaakseni se söi silloin kolme levyllistä synuloxia (?) jotain 1½ tabl. päivässä. Haen kuurin huomenna apteekista ja saas nähdä, mitä tälläkertaa.

Eipä mennyt ihan putkeen myöskään keskiviikon käytännöntunnilla, jossa Mari piti hakua ja jälkeä. Hakuhan meni ihan hyvin, sovellettiin Ruutille norjalaista "joukkomurhaa" (eli siis sekametsää...) jossa kaksi maalimiestä näyttäytyy ensin useammassa paikassa keskilinjan eri puolilla alkaen alueen takareunasta ja edeten etureunaan. Sitten R vietiin pois alueelta, ukot meni piiloon, R tuotiin takaisin ja sitten pistellään. Tilannehan oli siis se, että R luuli metsässä olevan ainakin sata ukkoa joukkomurhattavana etsittävänä, ja sen motivaatio oli huipussaan. Se teki ihan kivat suorat pistot, olisiko ollut 5. pisto jolla se unohti aluksi käyttää nenää ja harhaili vähän. Ainoa, mikä edelleen tökkii pahasti on ilmaisu: sillä ei ole sellaista. Tunnustan, oma vika.
Jäljelle mentäessä mulla oli ihan jeejee-fiilis ja tein mukamas keskiverto-jäljen, joka kulki vain metsässä, mutkitteli vähän ja oli sopivan mittainen. Ajaminen olikin sitten vaikeaa (olin unohtanut mm. tuulensuunnan ja jäljen merkkaamisen sitä polkiessa??) ja lopputulos oli se, että Ruuti jäljesti ehkä n. kolmasosan koko jäljestä. Alku meni ihan ihme hössötykseen ja hulluun kiskomiseen ilmavainulla ja toisen purkin jälkeen se hukkasi jäljen - mä vaan en tiennyt sitä. Hohhoi. 

Tokoilun saralla meillä menee edelleen ihan jees. Tälle viikkoa en ole kauheasti kerennyt treenaamaan, mutta seisomista ollaan hinkattu välillä ruoalla ja lenkillä. Takapalkka on toiminut hyvin, pitäisi vaan alkaa häivyttämään sitä ja mun hervotonta virittelyä sille... Mutta eipä ole vartaloavuista tietoakaan! Meidänhän piti sunnuntaina lähteä Tampereelle mölleilemään, mutta se reissu peruuntui matkaseuran sairastuttua (niin kauas ei vaan voi lähteä yksin pelkkien möllien takia). Samoin peruuntui myös toko-koe, johon olisin ollut menossa 15.10. (Kirkkonummella), kun ei mehduttu sekaan ja kun vielä tuli tämä AB-kuuri.

Kannuksessa sataa edelleen, ja tänään säätiedotuksessa oli Kannuksen kohdalla jopa sitä kaikkein rankinta sadetta. Se ei siis lopu koskaan.

(Muokkauspäivitys: Ruuti syö nyt siis viikon ajan 2x1 tbl. Synulox 400 mg ja piimää päälle :))

Tokoilua!

Vihdoinkin se kunnon toko-into tuli takaisin! Liekö se, kun ihan kaikki on menossa kokeisiin tai mölleihin, joka sai mutkin miettimään taas kisaamista.

Perjantaina ajattelin ottaa huolellisen kartoitustreenin ja kokeilla kuinka hyvin liikkeet kokonaisuudessaan on Ruutin muistissa. Jäävät, hyppy, ja yllättäen luoksetulo olivat sellaiset, johon neiti tarvitsi vähän muistuttelua: jäävät ei toimineet ollenkaan, hyppy sujui muuten, mutta käsky oli päässyt unohtumaan ja jostain syystä se ei ymmärtänyt mun luoksetulokäskyä ollenkaan, vaan tarjosi kaukoja.

Lauantai aamupäivänä lähdin kentälle treenaamaan itsekseni, mutta sainkin loistavan häiriön Sennistä, Fasusta ja Zimistä, jotka treenasivat agia ihan siinä vieressä. Päätin treenata perjantaina kehnolla tolalla olleita asioita ja pam: luoksetulossa ei mitään ongelmaa, R tuli kovaa ja ihan loistavaan perusasentoon, hypyn suhteen ei mitään, jopa parempi seisahtuminen kuin koskaan. Jäävät ei sujuneet avuista huolimatta, mutta seisomista se ei koskaan ole oikein osannutkaan. Maahanmeno vähän harmittaa, koska se on ollut sillä aikaisemmin tosi nopeaa, mutta eipä enää :( Lopuksi vielä videoin meidän seuraamista, koska en voinut uskoa että se olisi niin hyvää kuin miltä se ohjaajan vinkkelistä vaikutti. Ei se ihan ollutkaan, R vähän jätättää ja etenkin täys- ja oikeallekäännöksissä jättää vähän turhan paljon rakoa. Kontakti on kuitenkin nykyään ihan huippuhyvää!
Illalla lähdin vielä Viljan & Huldan kanssa tokoilemaan. Tehtiin ensin yhdessä alokasluokan paikallamakuu, jossa ei arvatenkaan ollut mitään ongelmaa. Loppuajan treenasin seisomisia takapalkalla (toimii!), paikalla kääntymistä (etenkin oikealle), hihnassa seuraamista, juoksuaskelia, hyppyä (näyttää muuten ihan loistavalta, mutta ei meinaa lähteä yhdellä käskyllä) ja nopeita maahanmenoja leikin yhteydessä ym. pikkusälää.
Eli eiköhän mekin tästä nousta ja käydä ensin mölleissä etsimässä sitä jotain, joka laukaisi kokeessa joko mun tai Ruutin aivohyytymän ja yritetä sitten oikaista se ja lähteä kokeisiin!

Niin, siis oikeastihan meidän treenaus näytti tältä:

Välituntileikkiä

Zim kuiskii Ruutille salaisuuksia (tai rakkausrunoja)...

...vaikka Zimin piti lopulta myöntää, että Ruuti on vähän liian iso sille.

Kuvatus

Tämä on Se Pakollinen Perhepotretti, joka olisi voinut onnistua paremminkin jos kamerasta ei olisi loppunut akku ja jos kaikki maailman pennut osaisi nököttää paikallaan kun kamera on esillä ;) Kuvassa ylimpänä on Ruuti, sen alapuolella Ruutin ja Avan emä Rio, sen alapuolella maan mahtava Ida-mummo ja etualalla lauman uusin jäsen, Ruutin pikkusisko Ava-vauva :)

Ruuti toimitti viikonloppuna isosiskonvirkaansa vallan mallikkaasti. Se oli mukamas niiin rauhallista ja järkevää aikuista, kun tänään 13 viikkoa täyttävä Ava roikkui sen korvissa ja hännässä ja nukkui sievasti kerällä R:n päällä. Kyllä se osasi kakaraa leikittääkin, ja yhdessä ne sitten kiusasivat vieläkin-aikuisempia hurttia.

Kannukseen päästyä purimme Lätyn jäljiltä pentuaidat pois. Yhtäkkiä yksiö kasvoi ainakin kymenellä neliöllä ja Uudi ja Ruuti pääsevät vihdoinkin vaihtelemaan sänkyjä ja riehumaan ilman mitään typeriä esteitä.

Aktiivinoutaja

Tällä viikolla pääsin vihdoin peräkkäisinä päivinä Ruutin kanssa tunneille. Torstaina ja perjantaina oli kumpanakin luvassa neljä tuntia maastoilua (perjantaina tosin myös agilityä). Ihme ja kumma väsymys alkoi paistaa Ruutista vasta viime metreillä.

Torstaina lähdettiin Marin kanssa maastoon, ja jälkien vanhentuessa treenattiin esine-etsintää. Oikeammin treeni meni lähinnä noudon opetteluun, kun _noutaja_ unohti koko idean tuomisessa. Hermohan siinä meinasi mennä, kun Ruuti kävi parhaimmillaankin vain koskemassa esinettä ja jatkoi sitten matkaansa. Mari ehdotti, että naksuttelisin Ruutille tuomista ihan alusta asti, ja sillä hetkellä se tuntuikin ainoalta tieltä onneen.

Esine-episodin jälkeen ajoimme jäljet. Olin tallannut n. 100 m jäljen, joka alkoi metsässä ja jatkui käännöksen jälkeen kohti hiekkatietä ja lopulta sen yli pellolle. Käännöksen jälkeen ja lopussa oli purkit. Tällä kertaa aloitus meni tosi hyvin, sain Ruutin rauhoitettua tolpalle hyvin ja se sai itse lähteä liikkeelle kun huomasin, että se tiesi missä jälki kulki. Se eteni hyvin ja suoriutui käännöksestä mallikkaasti. Purkki-palkan jälkeen se jatkoi melkein liiankin innokkaasti, mutta loppupätkä sujui hyvässä tahdissa edellistä rauhallisemmin. Ensimmäisen kerran se rupesi epäröimään tien laidassa, mutta pysyin hiljaa ja odotin että se pudotti nenän takaisin maahan. Tielle ja pellolle olin onneksi viljellyt nameja askelille, koska Ruuti meinasi tapansa mukaan lähteä ryysimään. Olin kuitenkin kokonaisuudessaan tyytyväinen suoritukseen, joskin jälki oli edelleen auttamattomasti liian lyhyt ja tuore.

Loppupäivä harjoiteltiin henkilöhakua, joka kului helppojen pistojen merkeissä. Suunnittelin Ruutille tuuli-ilmaisuja, mutta lopulta Ruuti oli vapaana ja haki ihan hyvin, edeten tuulen alta ja vähän mutkitellen. Pitäisi kehitellä jotain, josta se tietisi milloin haetaan ja milloin jäljestetään, ja ilmaisujakin pitäisi jo kovaa vauhtia rakentaa...

Perjantai-aamun ohjelma oli tiivistettynä melko samanlainen. Jälki oli n. 200 m, alkoi ja päättyi hiekkatien reunaan, suora käännös, parin metrin jana (!) ja 3xpurkki. Janaa ei olla aikaisemmin harjoiteltu, ja taisi mullakin olla siksi vähän pasmat sekaisin. Ruuti poimi jäljen äkkiä, mutta kävi tarkistamassa tolpan luota josko siellä olisi nameja ja toi lopulta tolpan mulle käteen :') Pienen koheltamisen jälkeen R aloitti kuitenkin jäljestämisen ja aika äkkiä pääsi ekalle purkille. Sen jälkeen eteneminen oli jo tasaisempaa, ratkoi kulman hienosti ja oli pätevä :3 Suunniteltiin Pipan kanssa, että voisin jatkossa pyytää sen maahan aina purkilla, että tulevaisuudessa se sitten ilmaisisi kepitkin maahanmenolla. Purkilta lähdettäessä mä sitten rauhoittaisin sen.

Esine-etsintää harjoiteltiin pudoteun esineen etsimisen tapaan, eli käveltiin linjassa koiran kanssa ja pudotettiin esine, jatkettiin matkaa ja kohta lähetettiin koira hakemaan esine. Tämä meni vähän niin ja näin, Ruutin teki kovasti mieli juosta nenänkäytön sijaan. Useamman toiston jälkeen se kuitenkin rauhoittui ja lopulta etsi ihan kivasti. Pipalta saatiin "palautusongelmaan" vinkiksi se, että Ruutin tullessa luokse se saa kantaa tuotua esinettä mun kanssa. Ei tarvinnut montaa kertaa kokeilla, kun jo huomasin, että tämä toimii :) R suorastaa kehrää, kun se saa esitellä aarrettaan mulle mutta kuitenkin itse kantaa sitä. Jes.

Aamupäivästä siirryttiin vielä agi-kentälle harjoittelemaan vähän ohjausta ja eteenmenoa. Eteenlähetykset meni hyvin, R innostui kauheasti kun sai vaan juosta kovaa. Hyppy-putki-hyppy-suoralla en edes yrittänyt pysyä mukana, vaan tyyppi sai sännätä sydämensä kyllyydestä lelulle. Ohjaus puolestaan meni vähän monkään, toisaalta siksi että Ruuti oli ihan rätti-poikki-väsynyt ja toisaalta siksi että mä vaan en osaa suunnitella ja koordinoida liikkumistani ;)

Moisen reenaamisen jälkeen R pääsi kuudeksi tunniksi junaan nukkumaan kun lähdettiin vaihteeksi Helsinkiin. Illalla se jaksoi vielä hetken rällätä Ava-vauvan kanssa, mutta lauantaiksi se jai jäädä lomailemaan kun lähdin Wilkun ja labradorien kanssa Porvoon kr-näyttelyyn. Onnittelut vielä Unalle mahtavista tuloksista! :)

Haava voitettu, sateita ei

Flash-labbis (alias Lätty) on asustanut täällä Kannuksessa meidän kanssa viimeiset kaksi viikkoa (yksi vielä edessä) kotona alkaneen keittiöremontin takia. Lätty ei tykkää siitä, kun vieraat miehet tulevat sen reviirille kolistelemaan, joten pienen sovittelun jälkeen päädyin ottamaan sen tänne evakkoon. Tunnelma yksiössä on ollut varsin tiivis, kun kahden ihmisen ja koiran laumaan lisättiin yksi, jonka mielestä Uudi on tyhmä ja että sille pitää siksi esitellä hampaita. Tämä ongelma korjattiin massiivisella pentuaidalla, joka ei suinkaan helpottanut sitä, että yksiö on meille muutenkin liian pieni ;) Perjantaina pääsen kuitenkin palauttamaan Lätyn kotiin, jossa silloin on toivottavasti remontti pulkassa.

Lätyn ensimmäisellä viikolla se pääsi myös parille tunnille mukaan, joilla se esitteli kykynsä sekä agi- että hakukoiranakin. Oli hassua opettaa sille niitä ihan ensimmäisiä alkeita ja tajuta, että tasan vuosi sitten Ruuti oli samassa vaiheessa. Edistystä on siis tapahtunut, vaikkei sitä aina tahdo muistaa :)
Ruutin tassuhaavan parannuttua sekin on päässyt jo tunneille mukaan. Tottistelut on mennyt vähän niin ja näin (treenitauko EI aina tee hyvää...) mutta äärimmäisen iloisen yllätyksen toi viikontakainen PK-jälkitunti. Silloin tein Ruutille metsään n. 80 m jäljen, jolla oli yksi 90° kulma keskellä. Jälki vanheni reilun puolituntia ja käännöksen jäkeen (+lopussa) oli maahan kaivettu namipurkki ja vähän nameja alun askelissa. Jälki oli siis turhankin helppo, mutta koska olen pitänyt Ruutia täysin kykenemättömänä PK-tyyppiseen jäljestykseen, ja koska kesällä ei tullut poljettua juurikaan jälkiä, JA koska jäljestys ei meiltä ole PELLOLLA tosiaankaan sujunut, niin menin aliarvioimaan noutajan kyvyt. Saimpahan kuitenkin nähdä ihan oikeasti sen, mitä monesti ovat yrittäneet selittää. Metsässä jäljestys on erilaista kuin pellolla, ja ah ja voih, miten mahtavasti noutaja ajoikaan! Se kiskoi häntä heiluen liinassa eteenpäin ja haistoi joka ikisen askelen. Ensimmäisellä kolmanneksella (eli ennen käännöstä) se oli kuitenkin niin innokas, että liikkui turhankin kovaa vauhtia, ja kun se oli päässyt sopivaan tahtiin, niin töks - jälki loppui. Olisipa vaan pitänyt tehdä pidempi.

Mitään sen kummempaa täällä ei tosiaan ole tapahtunut, mutta syksy tuli yhtäkkiä ihan varmasti. Puista sataa lehtiä, aurinko laskee jo illalla ja ilmat on koleita - jatkuvia sateita ei varmaan tarvitse edes mainita.
Eli syksyisistä tunnelmista tällä kertaa, katsotaan jos seuraavaan mennessä tietäisin jo jotain jostain projektistakin ;)