Ruuti 4v

Alkuvuodesta oli ihan tajuttoman vaikea kuvitella, että Ruuti ihan oikeasti täyttäisi seuraavaksi neljä, mutta kun se nyt on tänä vuonna aikuistunut niin paljon, niin pakko kai se on julistaa tänään nelivuotiaaksi. Mun silmissä se on yksi maailman parhaista koirista, kuin ihmisen mieli ja aina niin -ah, ei ole sanoja.

Ruuti 8 vk 

Siitä on tullut miljoona kertaa rauhallisempi, jopa "laama", joka aamuisin muiden vaatiessa aamuruokaa ja rynnätessä ulos jää tavallisesti kainaloon nukkumaan. Se katsoo nuorten leikkejä enimmäkseen sivusta, vaikka ennen se oli niissä aina itse keskipisteenä, ja ulkona se on vaihtanut päättömän hepuloinnin kaiveluun ja kierimiseen ja ruohotupsujen syömiseen. Treenatessa se ei touhota samaan tahtiin kuin vaikkapa vuosi sitten, se on löytänyt itsestään jonkun ihme tasaisen työskentelijän (joka loistaa nomessa mutta laahaa pahasti tokossa (ei varmasti mitään tekemistä ohjaajan totaalisen toko-kyllästymisen kanssa...)).

Tätä muutosta on hirveän vaikea selittää tai todistaa kenellekään ulkopuoliselle, koska Ruutin ominaishösääminen on se mikä näkyy päällepäin julkisilla paikoilla (ja etenkin autoon/vielä enemmän junaan mentäessä). Mutta kun sekä äiti että Meri on huomannut selkeän eron, niin pakko sen on olla totta. Molempien kanssa ollaan päivitelty sitä, "eihän toi voi olla Ruuti", ja tyyliin että onkohan se kipeä kun vaikuttaa niin vaisulta entiseensä. Ruuti sanoo siihen, että pyh, sehän on vain iän tuomaa arvokkuutta. Nih.

Ei se Lottakaan ihan pikkupentu enää ole, sekin täyttää viikon päästä jo 8 kk. Pentuhan se on, mutta ei niin vauva enää (tai niin ainakin Meri on väittänyt). Joulukuussa me ei olla tehty oikeastaan yhtään mitään, olin messarireissulla koulun kustantamana (vähän myös ständillä töissä) ja sen reissun ajan tytöt olivat hoidossa kentsulla, jossa Lotta oli ottanut asiakseen pissiä ilmeisesti jokaisen lenkin välissä. Muutoinhan sen voi sanoa olevan vihdoinkin sisäsiisti. Lotta on ehkä vähän muistanut opetella damin kantamista ja luovuttamista joten osaapa se sitä mukavasti noutaakin, paitsi että ollaan treenattu ihan olemattomissa häiriöissä eikä mistään siis tule mitään jos vaikkapa sattuu naapuripellolla olemaan harakankakka *huok*. On siitäkin aika ihana pakkaus kasvanut, aika söpö sellainen.

Nyt oon lentokentällä odottelemassa konetta, karkaan Göteborgiin uudeksivuodeksi. Alkuvuodeksi olisi vissiin ainakin tokokoetta Ruutille ja näyttelyä ehkä molemmille, mutta ainakin Lotalle. Nou/nome-rintamalla tarttis taas ryhdistäytyä, ja nyt kun mulla on ajokorttikin (vaikkei autoa sentään) niin yritän tosissani päästä johonkin treenaamaan ja mieluusti vielä jonkun kanssa. Kesällä toivottavasti korkataan nomekokeet ja suurena EHKÄnä haaveillaan Lotan kanssa jo taippareita kohti.

Marraskuun kuukausiliite

Marraskuukin meni jo!
Pakko muistella taaksepäin, jotain olennaista unohtuu nyt varmaan...

Kolmantena päivänä järkättiin luokan voimin mätsärit, joilla kerättiin varoja yritystoiminnan projektia varten. Suunnittelupaliksessa piti sitten mennä avaamaan suu Halloween-luokka-ideasta, ja niinhän siinä sitten kävi, että jouduin itse maalaamaan naamani oranssiksi ja käyttämään noitahattua ja peruukkia... Noh, olihan se ihan hauskaakin, pääsin siis "arvostelemaan" pukeutuneita koirakoita :)

Kuudentena Lotta täytti puoli vuotta (voi täh!). Yhdentenätoista olin äitin ja Mossen mukana messarissa Best In-pentunäyttelyssä, jossa siis Lotankin olisi pitänyt olla, mutta jonka ilmoittautumisen missasin vartilla. Mosse korjasikin potin sitten Lotankin edestä ja oli mahtavasti RYP4!

Lotta 6kk sai lahjaksi pesun.

Ruutin kanssa käytännöntunneilla otettiin marraskuussa ainakin hajuerottelua suppilovahveroilla ja hyppyjumppaa, josta jäi hyviä ajatuksia mieleen. Tätä pitäisi muistaa tehdä itekseenkin, Ruutin hyppytekniikassa on parantamisen varaa.

Kuun puolenvälin jälkeen olin itse tuplavuoron kentsussa, jossa pidin koiriakin mukana: toisaalta siksi, että tottuisivat olemaan siellä häkissä (joutuvat messariviikonlopuksi hoitoon) ja toisaalta siksi, että Lotta keksi kämpillä jatkuvasti jotain ärsyttävää enkä kentsuväsymyksen vallassa ikinä jaksanut siivota sen jälkiä. Tein viikkovuorolla myös sen kauan kammoksumani ammattinäytön, joka sitten meni kuitenkin ihan kiitettävästi :)

Joku aamu annoin tyypeille luut ja tein vielä jotain ennen lähtöä, ja lähtiessä humasin tämän. Onko sittenkään mikään ihme miten se ylettyy ihan joka paikkaan... (Huomatkaa kompostiaidalla suojeltu sänky.)

Näyttöviikon jälkeen pääsin kotiin viikonlopuksi ja sunnuntaina 25. pvä pääsin Ruutin kanssa osallistumaan Pääkaupunkiseudun Kultaisten marraskuun Nome-koulutukseen, josta jäi pelkästään hyvä maku!
Aloitettiin viemällä koirien kanssa linjalle kaksi damia, jotka jäivät sitten selän taakse siksi aikaa, kun tehtiin aika simppeleitä ykkösmarkkeerauksia, joita hankaloitti lähellä olevat toiset koirakot ja hajut. Ruutilla ei ollut mitään ongelmaa tässä, toi nopeasti ja istui rauhassa sivulla sillä aikaa, kun muut koirakot toimi ja painoi mieleen jokaisen damin joka alueelle heitettiin. Välistä, kun muut koirakot tekivät markkeerauksia, käännyttiin yksi kerrallaan ympäri ja lähetettiin koira taaksepäin linjalle. Ensin Ruu ei meinannut uskoa, että sielläpäin on mitään, ja lopulta etsi lähemmän muistin hakemalla.
Sitten kun kaikki markkeeraukset oli tehty, lähetettiin vielä kaikki koirakot pareittain (eri suuntiin) linjoille, ja Ruuti kulki komeasti täysin vinoon ja lähti naapurin linjalle. Kyllä se dami tuli, mutta tätä pitää vissiin treenata nyt paljon. Linjaa treenattiin vielä niinkuin, että dami oli valmiiksi viety koiralle (ja ohjaajalle) ennestään tuntemattomaan maastoon. Periaatteessa tämä onnnistui paremmin, koira meni suoraan sinne minne käskettiin, ohjaaja vaan ohjasi ihan väärään suuntaan ja taas varastettiin naapurin linja. Huoh! Sitten tehtiin lisää markkeerauksia "ryhmäpaineessa", eli oltiin piirissä, jonka keskelle tuli markkeeraukset. Taas Ruuti katsoi tarkasti jokaisen heiton, muttei ollut lähelläkään varastaa ja toi oman heittonsa hyvällä vauhdilla. Vaihdettiin  paikkoja piirissä ja jätettiin piirin keskelle damit, joille vielä tuli eteenlähetys. Lopuksi jätettiin omalle paikalle muisti ja kaikki koirakot meni piirin keskelle pieneen suppuun ja yksitellen haetutettiin muistit. Ruuti oli koko treenin ajan irti ja pysyi nätisti sivulla myös muiden työskennellessä ja silloinkin, kun viereinen koirakko oli kosketusetäisyydellä. Koska siitä on tullut niin rauhallinen? Ja itsevarma?

27. Pvä Ruuti pääsi taas kokeilemaan tokoa. Tällä kertaa tuomarina oli Veijo Kinnunen, olin ajoissa koepaikalla ja treeniliivikin oli mukana.

Luoksepäästävyys 10
Paikkamakuu 7: meni ekalla käskyllä puoliksi maahan ja nousi sitten takaisin, eli kaksoiskäsky. Makasi lonkallaan ja varasti vielä istumaannousun! Äh.
Hihnaseuruu 8: vähän väljää, ilmeisesti ainakin käännöksissä ja itsestä tuntui kuin olisi jätättänytkin. Mutta hihnaseuruuksi muuten kiva, kokeessa monesti esiintynyt hihnan kiristyminen oli jäänyt pois.
Irtiseuruu 7,5: tuntui paremmalta kuin hihnassa, mutta ilmeisesti ei. En muista yhtään mitä tuomari sanoi...
Maahanmeno 0: ÄH! Se jäi seisomaan. Pitäisi muistaa treenata tätä "varmaa" ihan yhtä lailla kuin seisomista, joka on ollut se murheenkryyni.
Luoksetulo 10: peruskiva
Seisominen 10!!! Meinasin pudota!
Hyppy 10: ei nyt ainakaan juossut kehästä ;)
Yleisvaikutelma 9,5: puolikas lähti vasten hyppimisestä liikkeiden välillä, josta itse olin vaan iloinen sen viime kokeen haahuilun jälkeen.
=156,5 p. ALO2

Kehässä meno tuntui ihan hyvältä, ja on pakko myöntää että petyin ja jopa vähän yllätyinkin kun ei se kuitenkaan ollut se ykkönen... Taaskaan.

...Läpi repaleisen lokakuun

Autokoulun opettaja sanoi tänään, että lokakuun viimeisestä päivästä alkaa virallisesti talvi. Tah-daa, sinne meni vihreä-oranssi blogi!

Ilmoittauduin tosiaan lokakuun alussa olleeseen tokokokeeseen, mutta kuten vanha kansanviisauskin ennusti, niin Ruutipa aloitti juoksut koeaamuna eikä siis päästy sinne. Juoksujen aikana Ruuti osallistui Kuopion yliopiston ovulaatiotutkimukseen, joka käytännössä tarkoitti sitä, että keräsin Ruun pissoja kolmesti päivässä koeputkiin parin viikon ajan.

13.-14.10. vietettiin Resound-viikonlopussa Espoossa, jossa pääsin molempien kanssa treenailemaan nou/nome-juttuja ja Lotan kanssa näyttelyjuttuja. Ruuti teki lauantaina pätevää hakuruutua, tuntui että sen hakuinto taas nousi vaakku vaakun jälkeen ja sille jäi hyvä into päälle kun haku loppuikin kesken. Sitten R teki lyhykäisen jäljen jonka ajoi hyvin.

Lotan kanssa lauantaina lähinnä "tutustuttiin" riistaan ja tehtiin vähän kantoharjoitusta. L on ihna super intona riistasta, meni jopa pienen omimisen puolelle eikä kantamisessa ainakaan ole mitään ongelmaa. Luovutuksen jälkeen se vaan meinasi hamuta pupua ja vaakkuja takaisin itselleen, kun ei se vielä niistä olis halunnu luopua ;) Muistaakseni lauantaina treenattiin myös näyttelyesiintymistä, joka ei mennyt loistavasti muttei huonostikaan.

Sunnuntaina Ruutin kanssa otettiin markkeerauksia ja linjallelähetystä markkeerauspaikkaan, eli aika peruskauraa. Hallittavuustreeniä  tehtiin niin, että vaihdettiin Katrin kanssa koiria ja mä siis yritin tehdä Pihkan kanssa, Katri Ruutin kanssa. Ruuti teki aika mainiosti Katrin kanssa, olin itseasiassa jopa vähän yllättynyt kuinka se ei ollenkaan reagoinut ohjaajan vaihtumiseen ja palautti damit hienosti Katrille käteen!
Lotta teki hakua variksilla ilman käskytystä. Kävelin siis vaan hakualueelle enkä sanonut mitään, Lotta tepasteli edellä ja löysi kaikki vaakut omatoimisesti nenällä ja palautti reippaasti kutsumatta käteen :) Hiano likka.

Seuraavan viikon olin syyslomalla, jonka vietin ihan vaan lomana. Se huipentui kuitenkin 20. pvä SNJ:n pääerkkariin, jonne lähdettiin Mossen, Lotan ja Rion kanssa. Paikalla oli myös Avan sisaruksista Leevi, Pihka ja Cara, ja vaikka päivä venyi piiiiitkäksi, niin hauskaa oli. Lotta pyörähti kehässä sijoittumatta ja saamatta KP:ta, mutta se käyttäytyi varsin nätisti vaikka esittäjä olikin vähän hukassa. Arvostelu kuului näin:
"Quality puppy with balanced outline, pleasing head and expression. Good lenght of neck, good forehand angulation. Level topline, correct tailset, very good bend of stifle, neat feet, very well presented. Moved out with drive and enthusiasim, but still a little loose in front". 

Loppupäivän L otti rennosti nukkuen joko häkissä tai nojatuolissa. Rio oli mahtava ja yllätti varmaan kaikki, lopputulemana siis VEK3! 

Näyttelyä seuraavalla viikolla olin Kaustisilla opettelemassa vähän hevostenhoitoa ja matkoineen pitkien päivien takia tehtiin vaihtarit, jätin Lotan viikoksi Helsinkiin ja otin puolestaan Avan kyläilemään Kannukseen. Ei mennyt ihan yks-yhteen, Lotalla oli ollut vatsa sekaisin ja Avahan nyt avasi mun huoneen oven ja hyppäsi n. 120-senttisen koiraportin yli olohuoneeseen varastamaan pöydältä ja merkkaamaan sohvatyynyn, pissi mun sänkyyn ja oksensi. Torstaina lähdin sitten yöjunalla viemään Avaa takaisin. Junassa vaunun ainoa toinen koira (urosdobberi) kiljui, möykkäsi, ulisi ja haukkui kuus tuntia yhteen soittoon, eli unta ei varsinaisesti nautittu. Pyörähdin Helsingissä vain muutaman tunnin ja otin sitten heti päivällä junan takaisin Kannukseen Lotan kanssa. Sillä matkailla sain istua pakkasessa vaunuvälikössä Tampereelta Seinäjoelle asti, kun en saanut paikkaa ko. junasta... Lauantaina käytiin Merin kanssa turisteilemassa Seinäjoen KV:ssa, josta shoppailin mm. ison Fentta-alusen (160x100) 18 eurolla! Leikkasin sen kahtia, ja nyt on sitten pedit (Merin auton) autohäkkiin ja sisälle. Pedin lisäksi ostin maailman parhaan lelun, vähän tyynyä pienemmän majava-pehmon joka SEKÄ rapisee ETTÄ röhkii ETTÄ on iso JA pehmeä. Polyesterimajava rules.

Sunnuntaina ja maanantaina kävin Lauran & Jätkän & Fillan kanssa treenaamassa hallilla. Ruuti teki aivan loistavasti molemmilla kerroilla ja sunnuntaina päätin kokeilla ilmoittautua tämänpäiväiseen (=keskiviikkoiseen) kokeeseen. Lyhyelläkin varoajalla pääsin vielä osallistumaan...

O-ou. Alku oli jo sinällään lupaava, odottelin kaikessa rauhassa kämpillä kello viittä jolloin olin ajatellut lähteväni kun puhelin soi ja Laura hoputti tulemaan äkkiä, alokasluokka alkoikin jo viiden minuutin päästä. Juosten autoon ja juosten pois, paniikkipissatus ja melkein suoraan yhteisliikkeisiin. Treeniliivikin jäi kotiin joten sähelsin jotain ihan kummallista hihnan kanssa, jonka siis normaalisti tungen liivin takataskuun. 

Kannus 31.10.2012, Tuomari Tiina Laakko
Luoksepäästävyys 10
Tää oli aika hyvä, en edes varmistellut mitenkään vaikka normaalisti panikoin sitä istu-istu-istumaan ennen kuin tuomari tulee. Häntää se heilutti, mutta ei edes noussut.
Paikallamakuu 10
Maahanmenossa se meni ensin vain puoleen väliin maahan. Tätä ei muistaakseni koskaan ennen ole tapahtunut? Jokatapauksessa annoin vielä puolikkaan käskyn, jota tuomari ei kuitenkaan ilmeisesti hoksannut ja antoi täydet pisteet, itse makuussa ja loppuperusasennossa ei siis mitään vikaa.
Seuraaminen hihnassa 7
Ka-ma-laa. Se ei ollut ollenkaan mukana, johtuiko jännityksestä vai huonosta kehääntulosta, kuitenkin ihan kuutamolla.
Seuraaminen irti 6
Vielä hirvittävämpää! Aivan järkyttävää! 
Liikkeestä maahanmeno 8
Tässävaiheessa se tajusi mitä ollaan tekemässä, kontakti löytyi jostain ja tekemisen maku löytyi. Liikkeellelähtöön kaksi käskyä, luuli kai että piti jäädä odottamaan. Muuten tsi kiva.
Luoksetulo 10
Aika hieno, omasta mielestä loppuperusasento olisi voinut olla parempi.
Liikkeestä seisominen 9
Taisin hymyillä korvasta korvaan, koska se jäi seisomaan! Se ei mennyt maahan! Se ei jätättänyt! Se ei jättänyt reagoimatta! Piste pois kahden askelen valumisesta, tiukempi tuomari olisi voinut ottaa enemmänkin, mutta oon silti kamalan iloinen :)
Hyppy 0
Tämä olikin sitten hauska. En uskaltanut kamalasti osoitella hyppyä sille, mutta olisi ehkä kannattanut, koska hyppy-käskyn jälkeen R karkasi kehästä. En tiedä oliko se menossa laukulle vai moikaamaan tuttuja, mutta kovasti sen kuitenkin jouduin komentamaan takaisin... Kyllähän se sen jälkeen hypyn suoritti ihan mallikkaasti, ainakin 9 arvoisesti, mutta kehästä poistuminen mikä kehästä poistuminen... >:( 
Kokonaisvaikutelma 7
Kehästa karkaaminen sitä nyt eniten madalsi, eikä meno nyt muutenkaan loistavaa ollu.
Lopputulemana 149p = ALO2. 

Yritetään vielä 27.11. uudestaan, mutta siihen jääkin sitten meidän kokeilut tältä vuodelta. 

Ohi syyskuun...

Taisin sanoa joskus elokuussa jollekin, että herättää mut sitten kun on lokakuu. Oho, se on huomenna. Mihin on mennyt koko syksy?

Lotta täyttää viikon päästä 5 kk (!!). Se on ehkä maailman suloisin otus, oikeasti. Musta tuntuu vaan siltä etten olis tehnyt sen kanssa yhtään mitään ja että viisikuisen pitäisi jo osata muka jotakin (tai vähintään olla sisäsiisti ja käyttäytyä...). Olen mä nyt oikeasti tehnyt sen kanssa vähän jotain, lähinnä pohjaa toko- ja nome-jutuille, ja ollaan me vähän näyttelyesiintymistäkin muka harjoiteltu.
"Tokon" osalta ollaan vähän jumituttu käsiapuihin perusasennossa ja seuraamisessa, mutta tykkään joka tapauksessa sen sivulletulotyylistä jossa se käyttää peräänsä ainakin jotenkuten. Maahanmeno on myös kiva, ollaan leikitty liikkeestä maahanmenoon liittyen nopeita juoksusta maahan putoamisia ja vähän kaukokäskyjä, i-m ja m-i on jo ihan kivat :D Paikallamakuutakin ollaan jo mietiskelty, ruokakupille se on nyt päässyt lähinnä vasta hetken paikallaolon jälkeen.Tällä viikolla (vasta...) ollaan opeteltu myös leikkimään/ palkkautumaan lelulla. Ihan huvittavan näköistä varmastikin.
Nomeilussa on oikeastaan tullut pieni seinä eteen, kun en tiedä mitä tekisin. Ollaan leikitty ruokakupin kanssa eteenmenoa myös niin, ettei penska ole nähnyt kuppia vaan lähtenyt sokkona juoksemaan suoraan eteenpäin. Matka ei siedä olla pitkä, mutta edetään kuitenkin! Ollaan tehty kohtuullisen paljon nenänkäyttötreeniä, lähinnä namiruutua ja -jälkeä ja pari kertaa namietsintää varastossa. Etenkin varastoetsinnässä L on aika pätevä ja kyllä se osaa nenäänsä käytellä myös ulkona. Pilliä olen nyt opetellut pitämään mukana: luoksetulo on ihan hyvä, istumista ja lähihakua ollaan opettelemassa (istuu pillistä lähellä, mutta kauempana pillikäskyn kuullessa juoksee luokse istumaan... Ilmeisesti käsimerkin käyttäminen voisi toimia, onhan se jatkossakin kätevä).
Näyttelyharjoittelua pitäisi tehdä enemmänkin, mutta kun blaah. Muutaman viikon päästä mennään debytoimaan SNJ:n erkkariin vauvaluokkaan, siihen mennessä pitäisi kai opetella. On se jo kahdesti ollut mätsärissäkin, ensimmäisellä kertaa esiintyi hienosti ja pääsi jatkoon muttei sijoittunut. Toisella kerralla kehässäolo käytettiin loikkien ja pomppien ja riehuen, mutta sijoituttiin silti sinisten pentujen neljänsiksi :D

Ei niin edustavaa seisotuskuvaa että sen kehtaisi julkaista. Nätti pää sillä on silti <3
Kuva: Meri Latvamäki

Ruuti sitten taas on maailman ihanin. Etenkin nyt, kun kontrastina on tuollainen riiviökakara, vaikuttaa Ruuti  semmoiselta ajatuksia lukevalta enkeliltä. Taisin hymyillä koko eilisen päivän, kun joku nainen tuli lenkillä sanomaan, että Ruutin ilme on niin aurinkoinen että ihan lämmittää. Semmoinenhan se on, minun muru :) Se on tuttuun tapaan ollut käytännöntunneilla ja edistynyt ainakin haussa (missä ilmaisu?) ja esine-etsinnässä (joka tosin viimekerralla meni huonosti, mutta tiedän että se on oikeasti hyvä siinä). Jäljessä sen sijaan on otettu takapakkia: kerran se on nyt hukannut jäljen ja sen jälkeen "luovuttanut", toisella kerralla ei lähtenyt ollenkaan jäljelle... Vepeä ja agiakin on testailtu, heikohkolla menestyksellä.
Muhun iski joku tilapäinen mielenhäiriö joka sai mut ilmoittautumaan sen kanssa Kankon toko-kokeeseen, viimeaikaisten treenien perusteella erityisen huono idea. Ehkäpä me otetaan se ihan vaan kokeenomaisen treenin kannalta.
Nomea ei olla Ruutin kanssa treenattu kai ollenkaan koko syksyn aikana. Syytän sitä, että multa puuttuu auto ja damit ja treeniseura.

Köyden haku veneestä. Kuva: Senni Kauppinen

En ihan äkkiä muistakaan milloin viimeksi olisi vietetty syksyä ilman ainoatakaan haavaa tai vammaa, ja nyt on vuorostaan Lotalla molemmissa jarru-anturoissa asfaltti-ihottuman tapaiset hiertymät (varmaankin erään ison kepin kanssa leikkimisestä) jotka välillä vuotavat vertakin ja jotka pitäisi pitää kuivana. Ilmeisesti joku fysiikan laki määrää, että nämä pitää aina osua niille pahimmille sateille. Siis pidä nyt oikeasti vajaan viisikuisen noutajanpennun tassut syksyllä kuivina. Tottakai penikka myös haluaisi kovasti nuolla tassujansa, ja niimpä meillä suihkutellaan ahkerasti Cothivettiä, josta alkaa muodostua syksyn tunnusomaisin tuoksu.

Tämmöiset on kummassakin jalassa, tässä ihan tuoreena pahemmasta haavasta.
Tämä on siis "jarrupalan" alapuolella.

Taipuvainen!

Vihdoin ja viimein koitti sitten sekin päivä että päästiin Ruutin kanssa taippareihin. Kyseessä oli siis GR:n leiritaipparit 14.7., joihin sisään päästiin varasijalta. 

Taippareita edeltäneenä yönä ei ainakaan kerätty lepoa, meitä oli nimittäin kaksi ihmistä ja viisi koiraa nukkumassa hiacen takaboksissa… Vähintäänkin eksoottista. Aamulla pienoinen eksyminen paikalle ajettaessa, pieni hoppu, ja sitten odoteltiinkin jo omaa vuoroa. 

Sosiaalisuus-osiossa ihmettelin, kun Ruuti oli niin kovin rauhallinen: tokossa sillä on vaikeuksia pysyä kaikki jalat maassa käskynkin alla, mutta nyt se ei juuri edes kiinnostunut tuomarista tai muista koirista vaikka sai himmailla vapaana hihnan mitan verran. Se on muuten rauhoittunut huimasti pentujen jälkeen?

Ainoa asia, mitä oikeasti jännitin, oli vesityö, koska Ruu on ollut niin nihkeä veteenmenijä eikä se tänä kesänä ollut vielä uinut kertaakaan. Onneksi rannassa oli sellainen kohta jossa sai käyttää koiraa uimassa ennen omaa suoritusvuoroa, ja kaislikosta ja mutapohjasta huolimatta Ruuti haki vedestä keppiä ilman ongelmia. Meidän vuoron tullen oma jännitys oli siis lientynyt paljon, ja ”tositilanteessakin” vesityö sujui. Tosin jo ensimmäiselle lokille R lähti rauhallisesti, mutta veneestä heitetylle vauhti oli tooodella hidas ja jouduin keskittymään siihen, etten alkanut hoputtamaan sitä. Onneksi en, koska sinnehän se meni ja toi taas mallikkaasti käteen.

Hakuruudussa alue tuntui paljon pienemmältä kuin millä olen treenannut, mutta ainakin tuli haettua koko alue eikä Ruuti arkaillut lähteä kauimmille vaakuille. Ei moitittavaa, portti jäljelle oli auki. Jäljelle lähetys meni hyvin enkä auttanut sitä sen enempää, näin selvästi että Ruutilla oli haju ja kun päästin sen irti, se lähti lujaa vauhtia mutta aivan valtavalla tarkkuudella jäljestämään. (Tässä näkyy muuten se, mitä (vähäinenkin) PK-jäljen treenaus on tehnyt: vuosi sitten Ruuti olisi juossut ilmavainulla siksakkia, kadottanut jäljen ja lopulta etsinyt pupun hakemalla). Jossain vaiheessa tuomari ja päätoimittaja kumpikin taisivat sanoa että sieltä se tulee, ja pupu on mukana, mutta itse sisäistin sen vasta kun jänö ihan oikeasti oli mulla kourassa. Ruutin olemus hehkui ylpeyttä ja se oli varmasti maailman onnellisin koira siinä, mun kainalossa, iso pupu suussa <3

Siis ehkä se virallisin Kunniakirja-poseeraus ikinä.
Jostain viidestäkymmenestä kuvasta ehkä yhdessä ei näy Lotan mikään ruumiinosa... Tämä ei ole se.

14.7.2012 Virrat, Golden Ring ry, Tuomari Risto Heikkonen, knn Resound Pinkcadillac, Om./ohj. Linnea Leinonen
Sosiaalinen käyttäytyminen: Suhtautuu ystävällisesti ihmisiä ja muita koiria kohtaan.
Uimahalu: Hieman varovaiset veteenmenot. Suorittaa tehtävän.
Hakuinto: Liikkuu hyvin hakualueella.
Noutohalu: Tarttuu oma-aloitteisesti lintuihin ja kaniin
Nouto-ote: hyvä
Palauttaminen: Nopeat palautukset ohjaajalle käteen.
Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen
Itseluottamus ja aloitekyky: Hyvä
Yhteistyö: Erinomaista.
Yleisvaikutelma: Hyvällä vauhdilla työskentelevä koira. Antaa tehokkaan kuvan itsestään. Koiraa ohjataan miellyttävästi ja vähäeleisesti. Koira suorittaa erinomaisesti kaikki päivän tehtävät -> NOU1 !

Samalla reissulla jäätiin Virroille leireilemään, ja kävin yhtä toko-päivää lukuun ottamatta kaikissa nometreeneissä. Treenit oli huippuja, sain paaaaaljon uusia ideoita ja neuvoja joiden kanssa on hyvä lähteä treenaamaan. Saattoi ehkä vähän nomekärpänen (ja samalla miljoona ihan tavallista hyttystä ja paarmaa) puraista! Ehkäpä me vielä alokasluokkaankin…

Lottakin oli mukana leirillä ja sai ainakin sosiaalistumista kerrakseen. Se on kasvanut ihan jäätävästi ja viikon päästä onkin jo ekat rokotukset… Jaiks. Kohta se on jo iso. Mutta osaa olla ihana pakkaus jo nyt!

Riemu-Lotta!

Niinhän siinä kävi, että toukokuu vaihtui kesäkuuksi, loma alkoi, pennut kasvoivat ja sitten kesäkuukin vaihtui jo heinäkuuksi.

Ja niinhän siinä kävi, että yksi pieni pentunen on nyt tuossa vieressä. Reipas, iloinen ja ihana pentu! Nimen keksiminen oli jotain maailman vaikeinta, vaikka olin mukamas jo ajat sitten päättänyt seuraavien koirien nimet... Ei ne nyt sitten sopineet, mutta ei kyllä Lotta-nimikään ollut ihan uusi päähänpisto, se on jo jonkin aikaa kummitellut jossain taustalla. Meri väänsi joskus nimiehdotuksistani lempinimen Riemu-Lotta, ja nyt sen sitten vihdoin sain päätettyä pennun täytettyä kahdeksan viikkoa. Lähdin siis viimeviikon torstaina ex-tempore Kannukseen jotta saisin paremmin keskityttyä pentuun, ja olisi tarkoitus olla täällä vielä sellainen viikko.


Lotta on tavattoman hauska pentu. Sillä heiluu jatkuvasti häntä ja se on kokoajan tutkimassa tai leikkimässä jossakin, ja se on myös hyvä leikkijä sekä koirien että ihmisten kanssa. Ulkona se saa aina välillä hillittömiä hepuleita ja päätyy tavallisesti juoksemaan kahdeksikkoa iso ruohotupsu suussa. Muuten se seuraa minua ja istahtaa välillä alas katselemaan ohi puksuttavaa traktoria tai lintuparvea. Siinä vaiheessa kun pitäisikin mennä takaisin sisälle, se yleensä istuu kynnyksen eteen eikä liiku, kaikkein vähiten sisään päin.
Lotta oppii tosi nopeasti (niinkuin nyt pennut yleensä) ja ollaankin aloiteltu naksuttelua, seurauksena jatkuvasti istumista tarjoava pentu. Naksuttelussa olen nyt käyttänyt ihan sen omaa ruokaa turvotettuna, koska sillä on niin hirveä ruokahalu ja koska astetta paremmat makupalat (kana) saa sen ilopissaamaan ja hökeltämään niin ettei touhusta tule mitään... Ja hih, saimpas kerrankin opetettua maahanmenon ekalla kerralla oikein, se menee nyt jo aika nopeasti sukeltaen/hissinä maahan!

Ruuti toipuu mammalomastaan metsälenkkien ja herättelevien toko-treenien merkeissä. Siltä tulee edelleen jonkun verran maitoa jota se antaa Lotan vielä imeäkin (8vk!!), mutta on ainakin lauantaista lähtien myös kieltänyt sitä. Eiköhän tuo maitobaari pian sulkeudu... Ruu on muuten ihan älyttömän hyvässä kunnossa, ja jos tissejä ei katsoisi, niin ei siitä päällepäin arvaisi että se on vasta imettänyt kymmenpäisen pesueen. Turkkiakin sillä on (ainakin Ruutin mittapuulla) eikä se ole yhtään laihtunut.

Parin viikon päästä lähdetään GR:n leirille, jossa päästään Ruutin kanssa tehotreeniin ikuisuuden tauon jälkeen. Pitäisi vain malttaa valita treeninsä, himottaisi kovasti mennä joka päivä kahteen lajiin, mutta eipä ehkä kannata ;) Lottakin pääsee leirille mukaan ihmettelemään.

Harmitta, kun jätin nyt kameran Helsinkiin (eikä vähiten siksi että pankkikortti jäi kameralaukkuun, totesin tämän hyvin harmillisella hetkellä Kokkolassa) kun en nyt saa ollenkaan kuvia tästä vaiheesta. Kännykällä yritin räpsiä, mutta auts. Viikon päästä Lotta saakin sitten poseerata 12 päivän edestä!

P.S. Olen alennusten orja, Peten Koiratarvikkeesta sai yli 39e tilaukset ilman postikuluja ja 15 kilon ruokasäkin ostajalle 2,5 kiloa kaupanpäälle ja yli 75e ostettaessa 3% alennusta VIP-asiakkaana, eli tytöille tulee ylihuomenna uudet teräksiset ruokakupit punaisena ja pinkkinä!

Pentuja!

Viimeyönä, Superkuun alla, Ruuti synnytti 10 potraa pentua: 6 urosta ja 4 narttua <3 Vaikka pennut syntyivätkin vähän etuajassa, ne ovat kuulemma ihan kamalan isoja pötkylöitä, moni ylittänyt jo puolen kilon rajan! Ruuti oli hoitanut synnytyksen omin avuin ja ongelmitta. Minun pikkuinen...
Mä olen Kannuksessa kennelvuorossa ja vein vahingossa viimeksi äidin kameran muistikortin, joten kuvasaastetta ei ole vähään aikaan luvassa. Ärsyttää, kun en pääse vielä ensviikonloppunakaan hoivaamaan pikkupupuja... Huoks.

Joskos tähän helpottaisi viimekesäinen pentukuva.


 Elämä tuoreen mummon kanssa Kannuksessa on sujunut mukavasti. Rio on päässyt käytännöntunneille muistuttelemaan mieleensä Toko-juttuja (joista oli muistissa ainakin jonkinlainen perusajatus alokasluokan liikkeistä) ja kokeilemaan henkilöhakua, josta se on tykännyt ihan hirveästi: löytää nyt ihania ihmisiä piiloista, ja sitten ne vielä antavat ruokaa!. Rio pääsi myös ilahduttamaan kehitysvammaisten Auringonkukkakodin asukkaita, jossa se käyttäytyi hyvin, joskin vähän lapsekkaasti.

Kevät nostaa päätään

Alkuvuosi on kulunut hirveällä rytinällä ja talvikin on vaihtunut huomaamatta jo kevääseen. Ja järkyttävästi kaikkia muutoksia on tapahtunut…

Jos alkaisi vaikkapa siitä, että vihdoin helmikuussa pitkäaikainen haaveeni opaskoiraprojektista sai tuulta alleen, kun ihastuttava Opas Ronja tuli kotiin.
Pikkuisen alkutaival oli ollut kivinen, se oli ennen luovutusta syönyt jo kaksi antibioottikuuria ja se oli seissyt lääkärin pöydällä useampaan kertaan pahan napatyrän takia. Muutama päivä uuteen kotiin saapumisen jälkeen Ronja aloitti kakomisen ja oksentelun, päädyimme päivystävälle eläinlääkärille nesteytykseen. Pahoinvoinninestolääkityksen myötä oksentaminen loppui vielä vuorokauden sisällä sen alkamisesta, ja kakominen todettiin kennelyskäksi, johon sai taas antibiootit. Samaan aikaan sain kuulla, että toinen Ronjan veljistä oli menehtynyt. Yskivä pentu oli siis visusti suurennuslasin alla.
Noin viikon kuluttua kennelyskä oli voitettu, mutta löysin itseni taas eläinlääkäristä Ronjan kanssa, sillä Rio oli ruoanvahtimistilanteessa tuikannut pentua päähän. Haava oli pieni ja siisti, mutta sen hoitoon kuului kipulääkettä, lisää antibioottia, suolaliuosta ja raapimisen estämiseksi kauluri. Haavaa pahempi asia olikin sitten sydämen voimakas sivuääni, jonka lääkäri totesi rutiinitarkastuksessa haavan näytön yhteydessä.
Seuraavana aamuna teki todella pahaa lähteä viikon koulureissulle Liettuaan, koska vaikkei lääkäri ollut sitä ääneen sanonutkaan, tiesin alitajunnallisesti, etten enää reissulta palatessa näkisi Ronjaa. Ja niinhän siinä sitten kävi.
Ronjalla oli sivuäänen takia jatkotutkimukset, jossa siitä otettiin ainakin röntgenkuva. Sydämen toinen puoli oli niin laajentunut, että se painoi henkitorven mutkalle. Ronja oli ollut niin surkeassa kunnossa, että sen oli parempi nukkua pois vain pari viikkoa sen jälkeen, kun hain sen. Sen ruumis lähetettiin veljensä tavoin Eviralle jatkotutkimuksiin, mutta sieltä ei vielä ole kuulunut mitään.

Lepää rauhassa pikkuinen Sisu-Ronja

Elämä kuitenkin jatkuu, ja näihin aikoihin uusia koiranelämiä laitettiinkin jo alulle. Ruuti astutettiin ihastuttavalla Igorilla (Velvet Kiss for Gladtail), ja viime viikolla käytiin ultrassa. Voi sitä jännitystä ja sitten sitä iloa, kun lääkäri laski pentuja ääneen: seitsemän näkyi varmasti, lisäksi kaksi oli vähän epävarmoja. Oli lukumäärä sitten mikä tahansa, niin ennen toukokuun puoltaväliä meillä on sitten pentuja :) Ehkäpä ryöstänkin yhden itselleni…

Koska Ruuti jäi ”mammalomalle”, niin Rio pääsi tuuraamaan sitä Kannukseen ja huomenna se pääseekin jo ensimmäiselle käytännöntunnilleen. Mitään sen kummempia tavoitteita en Rion suhteen ole asettanut, mutta erinäisiä pikku-projekteja, kuten kynsien leikkaamiseen totuttamista ja takaosan lihasten kehittämistä olen jo alkanut toteuttamaan. Hauska nähdä, muistaako se mitään vanhoista toko-treenailuista vai saanko aloittaa ihan nollasta sen suhteen ;)

16.1.2012

Viimeisen jälkeen ollaan eletty ihan samaa kalenteria kuin kaikki muutkin, eli oli joulut ja uudetvuodet. Uudenvuoden aattona lähdettiin taas Avan ja Ruutin kanssa Hyvinkään koirauimalaan polskuttelemaan, ja täytyy sanoa, että Ruutin uimatekniikka sen kun paranee.
Mitään muuta jännää ei nyt ole tapahtunut ja vaikka siitä pahoitellen tekisi mieli laittaa tähän joitain niitä kuvia joita on tullut räpsittyä, niin nekin on nyt sitten visusti toisella koneella. Lohdutukseksi vähän vanhempi kuva:

Olkoon tämä sitten tälläinen "olen elossa"-päivitys, voipi olla että joskus lähiaikoina päivitän jotain tähdellisempää; meillä on nimittäin kyllä ohjelmaa luvassa! :D Sen verran mainittakoon, että meillä on katseet toko-kokeessa, näyttelyssä ja uudessa "talviliikuntaharrastuksessa" josta lisää toivottavasti jo tällä viikolla, jos postisetä on ahkera ;)