keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kah, meillähän oli blogikin

Kaksi vuotta on ihan sopiva päivittelyväli, ja joka muuta väittää, on värässä.

Kahden vuoden tapahtumia on kai turha kaikkia luetella. Viimeisimpänä Lotta täytti viimeviikolla jo 3v ja Ruuti joulukuussa 6v. Molempien henkinen kehitys on viimeisimmän kirjoituksen jälkeen ollut aika huimaa, Ruutista on tullut mun silmissä jo ihan "vanhus" (vaikkain aika reipas sellainen), joka kuuntelee käskyjä jo ennen kuin niitä on lausuttu ääneen ja toimii muutenkin omalla rauhallisella tavallaan kuin ihmisen mieli. Ruutin kanssa ei Kannuksesta lähdön jälkeen ole treenattu juuri muuten kuin GR:n leirillä viime kesänä ja sen jälkeen ihan yksittäisiä höpöhöpö-tokoja itsekseen. Nyt olisi kuitenkin vakaa aikomus vähän ryhdistäytyä ja päästä vihdoin sen kanssa BH-kokeeseen ja ehkä jopa avoimen luokan tokokokeisiin, kunnianhimoisena tavoitteena saada TK2 ennen sääntömuutosten voimaantuloa. (Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen TK1 tuli täyteen ja sitten se killutin jo hukattiinkin). Vapun alla käytiin pyörähtämässä Kannuksessa luokkakokouksessa tarkoituksena osallistua silloin järjestettyyn möllitokoon, mutta ilmoittautumisessa sain todeta, että Ruun rokotukset oli vanhentuneet jo helmikuussa. Hupsista vaan, hiukan nolotti. Periaatteessa olisin ihan valmis kokeilemaan sen kanssa nomeakin, uskoisin että sillä kyllä rahkeet riittäisi alokasluokkaan, mutta autottomuus ja se, etten ole edelleenkään nähnyt oikeaa nomekoetta (tasovaatimuksen arvioimiseksi) vähän jarruttaa ilmoittautumista. Näyttelyihinkin se kertoi haluavansa, raukalla on vain yksi nuoruuden EH ansioluettelossaan.

Mahtava kännykkäkuva 6v Ruutista

Lotta on edelleen nuori ja villi, mutta kuitenkin huomattavasti helpompi ja aikuisempi kuin nyt vaikka vuoden ikäisenä. Viime syksynä aloitettu agility on myös osaltaan tehnyt sen pääkopalle ja meidän väliselle suhteelle ihan älyttömän hyvää, kehitys jo pelkästään tämän puolivuotisen aikana on mun mielestä ollut ihan huimaa. Viime kesän leirillä tuskailin sen kanssa joka ikisissä treeneissä, kun se ei voinut pitää suutansa kiinni kahta sekuntia putkeen (ja ansaitsi komealla äänellään lempinimen Palosireenieläin), ja heti kun hihna irtosi kaulasta niin se suoritti tehtävän oman päänsä mukaan kymmenen kertaa ja lopetti sitten kaiken kiinnostuksen ennen kuin ehdin kertomaan sille, mikä se tehtävä oikeastaan olisi ollut. Onneksi se on niin kuolettavan söpö, muuten olisin saattanut joskus hermostua siihen. Syksyn agitreenit sujui melko lailla samoissa merkeissä kuin leirikin, mutta pikku hiljaa se rupesi rauhoittumaan odotusaikoina, ja viikko viikolta myös paineen alainen paikallaolo alkoi sujumaan ihan pikkuisen paremmin. Nykyään voin melko huoletta kulkea sen kanssa hallilla ilman hihnaa ja istuttaa sen ilman avustajaa ensimmäisen esteen taakse ilman, että se heittäisi kunniakierroksia ympäri hallia ja keskittyä hallintatreenin sijasta joskus jopa ihan asiaan. Valehtelisin jos väittäisin, ettei se koskaan saa hepuleita tai olisi aina ihan hiljaa kaikki tauot, mutta hirvittävän paljon paremmin se jo osaa kuin nyt vaikkapa vuosi sitten. Agissa meillä ei vielä tälle vuodelle ole muita tavoitteita kuin ahkera treenaaminen, mutta Lotan tavoitteena olisi tänä kesänä jo päästä sinne taippareihin, ja voisi kait sekin mennä näyttelykehään pyörimään, kun silläkin on vain se nuo-EH vuoden takaa Porvoosta.


Agitreenien myötä Lotan on pitänyt opetella mm. tällaisia hyödyllisiä taitoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti